Hyppää sisältöön

Harvia työpaikkana

Harvialla työskentelee noin 700 sauna-alan ammattilaista eri puolilla maailmaa.

Osaava ja motivoitunut henkilöstö on Harvian tärkeimpiä voimavaroja. Sauna-alan kansainvälisenä edelläkävijänä ja kunnianhimoisena kasvuyhtiönä tarjoamme monenlaisia urapolkuja.

Työllistämme noin 700 sauna-alan osaajaa Suomessa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Romaniassa, Kiinassa ja Hongkongissa, Itävallassa, Italiassa, Virossa ja Ruotsissa. Yli 200 henkilöä työskentelee Muuramessa, jossa saman katon alla sijaitsevat Harvian pääkonttori ja maailman suurin kiuastehdas.

Katso avoimet työpaikkamme! Kanssamme pääset osaksi globaalia liiketoimintaa.

Turvallinen ja lämmin yhteisö

Yksi Harvian vastuullisuusohjelman neljästä sitoumuksesta on Turvallinen ja lämmin yhteisö. Tämä tarkoittaa, että tekemällä yhteistyötä ja tukemalla toisiamme luomme hyvinvointia ja pitkiä suhteita niin työntekijöidemme, asiakkaidemme kuin kumppaneidemme kanssa. Pidämme myös huolta henkilöstömme turvallisuudesta, tasa-arvosta ja osaamisen kehittämisestä.

Arvomme

  • Uskomme, että ihmiset ovat avain menestykseen.
  • Olemme asiakas- ja kuluttajalähtöisiä.
  • Toimimme vastuullisesti ja huolehdimme ympäristöstä.
  • Etsimme intohimoisesti uutta ja yhä parempaa.
  • Uskomme pitkäkestoiseen kumppanuuteen, joka perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen ja luottamukseen.
Kuvassa kolme pyyhettä roikkuu saunan seinustalla