Hyppää sisältöön

Strategia

Johdamme ja uudistamme globaalia saunamarkkinaa siten, että kaikilla on syy kokea sauna.

Harvia on johtava toimija globaalilla saunamarkkinalla, jonka arvoksi arvioidaan noin 3,5 miljardia euroa. Harvian liikevaihto on yli kaksinkertaistunut vuoden 2018 listautumisesta samalla, kun yhtiö on pitänyt yllä vahvaa kannattavuutta. Yhtiö päivitti vuonna 2024 strategiaansa ja määritti strategisen roolinsa toimialalla muotoon ”johdamme ja uudistamme globaalia saunamarkkinaa siten, että kaikilla on syy kokea sauna”.

Harvian strategiset painopistealueet

1. Kokonaisvaltaisten saunakokemusten tarjoaminen

Harvia pyrkii tekemään saunasta kokonaisvaltaisemman kokemuksen tarjoamalla kattavan valikoiman kaikkia saunatyyppejä, kylmäaltaita, kylpytynnyreitä ja muita saunaan liittyviä tuotteita ja ratkaisuja. Harvian tavoitteena on tuoda markkinoille jatkuvasti uusia, innostavia innovaatioita, joissa on edistyksellinen muotoilu, huippuluokan käyttökokemus ja erinomaisia digitaalisia ratkaisuja.

Kasvutavoitteidensa tukemiseksi Harvia keskittyy lisäämään saunajärjestelmien ja kokonaisratkaisujen myyntiä. Tavoitteena on myös kasvattaa höyry- ja infrapunasaunojen osuutta Harvian liiketoiminnasta sekä orgaanisesti että yrityskauppojen kautta.

2. Strategisesti tärkeiden markkinoiden voittaminen

Harvia jatkaa kasvupanostuksia erityisesti strategisesti tärkeillä markkinoilla Euroopan ulkopuolella. Pohjois-Amerikassa yhtiön tavoitteena on jatkaa vahvaa kasvua kaikissa hintaluokissa, tuoteryhmissä ja kanavissa. Kasvua tukevat muun muassa investoinnit Lewisburgin tehtaan toiminnan laajentamiseen. APAC- ja MEA-alueella Harvia jatkaa markkinoiden aktiivista kehittämistä valituissa korkean potentiaalin maissa, kuten Japanissa. Vakiintuneilla, perinteisillä Euroopan saunamarkkinoilla yhtiö keskittyy asemansa jatkuvaan vahvistamiseen ja kasvuun myös lyhyellä aikavälillä markkinoiden elpyessä.

Harvian keskeinen tavoite on myös toimia alan aktiivisena konsolidoijana yrityskauppojen kautta.

3. Johtava asema keskeisissä kanavissa

Harvian avainmarkkinoilla on erilaiset saunakulttuurit ja tuotevalikoimat ja siten myös erilaiset myyntikanavat ja -verkostot. Tärkeä osa Harvian kasvun kiihdyttämistä on yhtiön kanavastrategian sekä konsernitason myynti- ja asiakaspalvelukyvykkyyksien kehittäminen edelleen synergioiden ja ristiinmyyntimahdollisuuksien luomiseksi. Harvia keskittyy vahvasti pitkäaikaisten B2B-asiakkuuksiensa kehittämiseen, jotta se voi hyödyntää tehokkaasti markkinassa olevan koko potentiaalin. Lisäksi yhtiö vahvistaa suoran kuluttajakanavan roolia.

4. Ensiluokkaiset operatiiviset toiminnot ja erinomaiset osaajat

Operatiivisen toiminnan tehokkuus on merkittävä kilpailuetu Harvialle, ja tuottavuuden jatkuva parantaminen kannattavuuden varmistamiseksi on edelleen Harvian strategian keskeinen painopistealue. Tähän pyritään laajentamalla ja automatisoimalla operatiivista toimintaa sekä kasvattamalla kapasiteettia voimakkaasti kasvavilla markkina-alueilla, kuten Pohjois-Amerikassa. Yhtiö keskittyy myös Harvia-konsernin integraation tehostamiseen tuottavuuden ja kasvun tukemiseksi.

Harvia Q1 2025: Vahva kannattavuus – kasvua kaikilla myyntialueilla

Taloudelliset tavoitteet

Harvia on asettanut kasvuun, kannattavuuteen ja velkaantumisasteeseen liittyviä pidemmän aikavälin tavoitteita. Yhtiö ei julkaise lyhyen aikavälin näkymiä. Harvian pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ovat:

  • Liikevaihto: Liikevaihdon vuotuinen kasvu keskimäärin 10 %
  • Kannattavuus: Oikaistu liikevoittoprosentti1) yli 20 %
  • Velkaantumisaste: Nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen2) alle 2,5x

1) Oikaistu liikevoitto on liikevoitto ennen vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä.
2) Ei huomioi IFRS-standardien tulevien muutosten vaikutusta.

Harvian liiketoiminnan kannattavuus on historiallisesti ollut hyvä. Liiketoiminnan vakaus, tyypillisesti korkea kassavirtasuhde ja alhaiset investointitarpeet yhdistettynä yhtiön tulokseen luovat vankan perustan yhtiön kannattavalle kasvulle ja osingonmaksukyvylle.

Osinkopolitiikka

Harvian tavoitteena on maksaa säännöllisesti kasvavaa osinkoa kaksi kertaa vuodessa.

Megatrendit muovaavat sauna­markkinaa

Harvia on tunnistanut kuusi keskeistä ajuria, joiden odotetaan ohjaavan markkinakysyntää ja tarjoavan Harvialle kasvumahdollisuuksia myös tulevina vuosina:

Terveys ja hyvinvointi: Ihmiset ovat valmiita panostamaan parempaan ja pidempään elämään.

Halu kuluttaa elämyksiä: Kuluttajat ympäri maailman ovat entistä halukkaampia maksamaan elämää rikastuttavista elämyksistä.

Kasvava tunnettuus: Saunan ja sen terveyshyötyjen tunnettuus kasvaa. Kehitystä vauhdittaa saunan suuri näkyvyys sosiaalisessa mediassa.

Teknologia: Saunan ja teknologian yhdistävät innovaatiot tarjoavat uusia mahdollisuuksia.

Vastuullisuus: Kasvava kysyntä ja mahdollisuus innovoida ja kaupallistaa vastuullisia ja turvallisia saunaratkaisuja.

Markkinan konsolidaatio: Sirpaloitunut saunamarkkina konsolidoituu, kun myös sauna-alaa lähellä olevien toimialojen suuret toimijat tulevat markkinalle.

Harvian visio ja missio

Edistämme terveyttä lämmöllä! Tavoitteemme on edistää pitkää ja hyvää elämää terveyttä lämmöllä -filosofiamme avulla.

Visio

Visiomme on olla kaikkiin saunatyyppeihin ja -kulttuureihin sekä saunan terveyshyötyihin liittyvien vastuullisten hyvinvointikokemusten johtava asiantuntija – sekä kuluttaja- että ammattilaisratkaisuissa ympäri maailman.

Missio

Missiomme on innostaa ihmisiä ympäri maailmaa nauttimaan saunan ja span parantavasta lämmöstä ja rentouttavasta kokemuksesta.